Tulin, näin ja poistuin mutta kaikkiaan käyntini oli menestys jossa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Media seurasi minua kopterein taivaalta ja riemuikkaat kansanjoukot olivat kauttaaltaan täyttäneet katujen varret.
Sen pituinen se. Mennään muihiin aiheisiin.
Tuolta silti monesti tuntuu koska tiedän olevani tärkeä ainakin silloin kun syön särkeä tai asioissa on yleisesti jotain järkeä koska juuri tätä on tässä aamukahvikeskusteluilla puitu että onko järkeä todella enää missään ja miten on jos järkeä ylipäätään ilmenee?
Tekstini tuntuu ainakin järkevältä. Tässä on selvä logiikka ja itseisanalyysi sekä abstarkti kyky tarkastella asioita myös itsensä ulkopuolelta mutta silti pienet muurahaiset pyörittävät nykyään systeemiä.
Ne ovat vallanneet vaarini luoman koneiston. Kävelleet häijysti korvasta sisään nukkuessani unen autiuutta.
Tavallaan tämä on kolmas blogi jota teen: Koneistan ja tuotan sekä luon toiminnallani lisäarvoa.
Ensimmäinen oli iso asia: Mitä mainioin kokemus jonka en tiennyt syksyllä aloitellessa mihin se lopulta keväämmämmälti johtaisi.
lapinpuikula@blogspot.com on vieläkin sen osoite mutta en ole juurikaan palaillut enää sen välistä viisaisiinkin oivalluksiin koska maailma on muuttunut noista päivistä siihen että kyse ei enää ole pelkistä ravuista vaikka kattila porizhuo jo kuumana!
Toinen on tuoreempi eikä siitä liene paljoa seliteltävää: taideedia@blogspot.com
Tämä kolmas on luultavasti viimeinen ja ikuinen. Täydentävä.